Slide

NÄKYMÄTTÖMÄT
Nuorten kokema yksinäisyys näkyväksi

Vuolteen Poikien ja Tyttöjen Talot toteuttivat vuonna 2019 yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa nuorten yksinäisyyttä käsittelevän NÄKYMÄTTÖMÄT-kampanjan. Tavoitteena oli tehdä lasten ja nuorten kokemaa yksinäisyyden tunnetta näkyvämmäksi sekä herättää vanhempien kanssa keskustelua tämän tärkeän aiheen ympärillä.

Näkymättömät-kampanjan tavoitteena oli tarjota uutta tietoa ja näkökulmia yksinäisyydestä sekä antaa työkaluja, joilla yksinäisten lasten ja nuorten vanhemmat voisivat ymmärtää lapsen tilannetta ja perspektiiviä. Ehdotamme tapoja, joilla vanhemmat voisivat alkaa luoda yhteyttä nuoreen, hellävaraisesti puuttua tilanteeseen ja parantaa sitä yhdessä nuoren kanssa.

Kampanja sisälsi kuusi podcast-jaksoa, jotka käsittelevät yksinäisyyttä eri näkökulmista. Mukana on nuorten tarinoita ja kokemuksia sekä asiantuntijoiden haastatteluja. Jaksoissa pohditaan ja valaistaan yksinäisyyden kokemuksen syntysyitä sekä kuullaan tarinoita siitä, miten vaikeasta elämäntilanteesta on päästy eteenpäin.

Podcastien lisäksi teetimme kyselyn yksinäisyydestä, johon vastasi lähes 500 Oulun alueen 12-29 –vuotiasta nuorta. Kyselyssä kartoitimme muun muassa ketkä ovat yksinäisiä, onko yksinäisyyden tunne helpottanut elämän aikana tai onko yksinäisyydestä kerrottu kenellekään.

Näkymättömät – podcast-sarja yksinäisyydestä

Podcast 1 – Yksinäisyys ilmiönä

Näkymättömien ensimmäisessä jaksossa kuullaan tutkijatohtori Anna Reetta Röngän haastattelu, jossa pohditaan muun muassa yksinäisyyden syntyyn vaikuttavia sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä. Mukana on lisäksi nuorten aikuisten kokemuksia yksinäisyyden tunteesta ja siitä, millaisessa elämänvaiheessa yksinäisyyttä on koettu.

Toimitus: Johanna Laurila, Anna Itkonen, Matti Rissanen

Podcast 2 – Eskapismi

Näkymättömien toisessa jaksossa aiheena on eskapismi eli todellisuuspako. Millaisia muotoja sillä on, miksi siihen turvaudutaan ja milloin sen määrä on liiallista? Haastatteluvieraana on Oulun kaupungilla työskentelevä psykologi Anni Salminen.

Toimitus: Johanna Laurila, Anna Itkonen, Matti Rissanen

Podcast 3 – Ulkopuolisuus

Näkymättömien kolmannessa jaksossa aiheena on ulkopuolisuuden kokemus. Miltä se tuntuu ja mikä sitä aiheuttaa? Haastatteluvieraana on kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila.

Toimitus: Johanna Laurila, Anna Itkonen, Matti Rissanen

Podcast 4 – Yksinäisyys osana minäkuvaa

Näkymättömien neljännessä jaksossa puhutaan yksinäisyyden kokemuksen juurtumisesta osaksi minäkuvaa. Millä keinoin negatiivista minäkäsitystä voi muuttaa positiiviseksi? Mukana keskustelemassa Oulun Tyttöjen Talon työntekijät.

Toimitus: Johanna Laurila, Anna Itkonen, Matti Rissanen

Podcast 5 – Pelaaminen

Näkymättömien viidennessä jaksossa puhutaan verkko- ja videopelaamisesta, peliriippuvuudesta sekä pelaamisen kautta syntyneistä ystävyyssuhteista. Haastatteluvieraana on Pelastakaa Lapset ry:n Matias Kavalus.

 

Toimitus: Johanna Laurila, Anna Itkonen, Matti Rissanen.

Podcast 6 – Kuinka tukea yksinäistä?

Näkymättömien viimeisessä jaksossa keskustellaan eri tavoista tukea yksinäistä nuorta. Lisäksi pohditaan yhteiskunnan roolia ja vastuuta yksinäisyyden hoitamisessa. Mukana ovat sarjassa aiemmin vierailleet tutkijat Anna Reetta Rönkä ja Niina Junttila.

Toimitus: Johanna Laurila, Anna Itkonen, Matti Rissanen.

YKSINÄISYYDESTÄ NUMEROIN JA SANOIN

Teetimme helmikuussa 2019 kampanjaa varten yksinäisyyttä käsittelevän kyselyn, johon vastasi yhteensä 482 nuorta.

Heistä yli kolmasosa (36 %) vastasi tuntevansa itsensä yksinäiseksi usein. Noin viidesosa (19 %) kertoi, ettei heillä ollut yhtään läheistä ystävää.

Tutustu tutkimustuloksiin

Tunnetko itsesi yksinäiseksi?

Kirjoituksia yksinäisyydestä